Kiirettä pitää. Keskiviikkona alkaa koulu. Kauhulla odotan.

Ohjeet: Peruslapaset kokoa mies ja ribbihuivi
Langat: Big softie 150g ja Novita Isoveli vajaa 100g
Puikot: 12mm ja 5mm sukkapuikot
Veljeni kaipaili joululahjaksi lapasia, sillä muunlaisia hanskoja hän ei suostu käteensä laittamaan ja edelliset olivat hukkuneet ties minne. Huivin lanka on nimeltään sellaista, ettei sitä pidä pahinta teini-ikäänsä elävälle pojalle mainita, mutta lanka oli ainut joka oli tarpeeksi pehmeää ja väriltään kelpaavaa.:D

Päädyin taas sukuloimaan, joten Helsingissä pysähtyessä piipahdin Menitassa. Sain tosin aikamoisen kammon, liike oli niin täynnä ettei paniikkihäiriöni meinannut moista sulattaa. Ehkä ensi kerralla kokeilen jotakin muuta? Bulky lopia on yhteensä 400g ja haaveilen tekeväni siitä läppärille kotelon, kunhan vain nättimäiset halkoni vapautuvat huivinalusta. Huopuuko kyseinen lanka, olen nimittäin laskenut kaiken sen varaan...:D Langanmenekin arvioimisessa olen surkea, joten siksi otin sitä noin paljon, Eskimosta tulee kissapipo ja ehkä lapasetkin, riippuen mihin 200g riittää. Fabelille on yksi kaveri ja jaksan yhä ihmetellä, miksi mukaani tarttui noin riemunkirjava sävy, kuolasin violetin Sisun perään.
1 kommenttia:
Suosittelen Oulunkylässä avattu Lankamaailma Nordiaa. Kehuvat olevansa pohjoismaiden suurin lankakauppa. En tiedä siitä, mutta iso se on ja valikoimaa tosi kivasti. Tarjouksiakin oli ihan kivasti, kaikki ei ollut huippukallista.
Valikoima tosin vähän eri kuin Menitassa, mutta hyviä lankoja silti. On Oulunkylän ostarilla (Kylänvanhimmantie, muistaakseni)
Lähetä kommentti