sunnuntaina 29. maaliskuuta 2009

~Black diamond

Ush, koeviikko. Positiivisesti peukaloni on suurin piirtein kunnossa nyt ja kestää jopa neulomista! Blogin päivitystahti on siis kiihtymään päin, ensi jaksokin on suorastaan lomaa edelliseen verrattuna.


Ohje: Favorite Socks- kirjan Embossed leaves socks
Puikot: 3mm metalliset sukkapuikot
Lanka: Sisu, vajaa 100g

Neulominen sujui hitaasti ja ongelmia riitti. Yksi oli ehkä se, että malli ei tuntunut omalta, vaan valikoitui lähinä siksi, että ohjetta ja mallia on ympäri nettiä kehuttu. Itse pidän enemmän pienikaavioisista pitsineuleista, isot kaaviot käyvät kyllä palmikkoneuleessa mutta pitsineuleessa ne jostakin syystä etovat. Toisena voidaan pitää sitä, että Sisu ja minä ei olla kavereita: lanka on kierteiltään sen verran löysää ja jostakin syystä minulle on mahdotonta saada sillä neulepinnasta tasaista. Vaikea arvata, että kun sekä ohje että lanka ovat kumpikin epämukavia niin neulominen oli aika satunnaista ja lopulta nämä valmistuivat vain siksi, että piti saada sukkapuikot vapaaksi muita sukkia varten.. Lopputulos on vain ihan kiva, joka on sukka-addiktille melko huono lopputulos. Lehdet ovat kauniita, mutta neulepinta epätasainen, kavennukset mitä sattuu (kipeä peukalo ei paranna keskittymiskykyä) ja muistoissa on liian hyvin vielä se pakkopulla, jota näiden neulominen oli. Muiden neulomat sukat näyttävät edelleen näteille, mutta itse en enää tällä ohjeella neulo, ei kerta kaikkiaan vaan sovi minulle.

1 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Minä en jotenkin lainkaan tykkää sisusta kun se halkeilee niin kauheesti. Mikä on harmi, siinä on niin ihania värejä.