sunnuntaina 19. heinäkuuta 2009

~Luna

Valmista on vaikka millä mitalla ja päättelykeijukin on vieraillut melko ahkerasti, mutta kuvaaminen tökkii kiitos hukassa olevan kameranjohdon, joka tekee kuvien siirtämisen koneelle mahdottomaksi. Alkaa siis vuosisadan kaivaukset kirjahyllyssäni...

Lanka: Sidar Escape
Puikot: 5mm metalliset sukkapuikot

Lanka tarttui mukaan taannoisella Porvoonreissulla ja se suorastaan kiljui päätyäkseen näiksi lapasiksi, joten olihan sen huutoa toteltava. Ohje osoittautui helppolukuiseksi ja hyväksi tv-neuleeksi, mutta peukaloon olisi pitänyt uskaltaa soveltaa ja karsia silmukoita. Peukaloon mahtuisi nimittäin kolme sormea, joku taisi mennä neuletiheydessä pieleen.:D Sitkeästi pitäisi uskoa, että tuo kärkikavennus ei myöskään istu käteeni sitten millään, pitäisi jaksaa purkaa ja muuttaa se toisenlaiseksi tai lahjoittaa lapaset eteenpäin. Idea on kuitenkin niin hauska, että sitä tulee kyllä sovellettua jatkossakin.

perjantaina 10. heinäkuuta 2009

Suomessa taas!

Tunnun toistavan itseäni, mutta bloggaaminen taas venähti. Kiertelin viimeiset pari viikkoa Singaporea ja Japania eivätkä kummassakaan maassa nettiyhteydet pitäneet läppäristäni ollenkaan. Aina joko hotellin nettipiuha oli rikki tai sitten koneeni ei millään löytänyt langatonta yhteyttä. No, helpotusta bloggaukseen on luvassa: uusi kamera entisen tilalle, jonka salama ja tarkennus ovat hajonneet ties kuinka kauan sitten. Kiltti myyjäsetä antoi mukaan myös ties mitä, laatikosta löytyneen minijalustan kanssa kuvat paranevat taatusti. Vielä muutama vanhoja koneelle tallennettuja, sitten pääsee kokeilemaan uutta kultaani neulekuvauksessa. Kiinnostusta matkaraporttiin vaiko jatkanko tutulla linjalla?

Lanka: Red Heart Carmenin jämät
Koukku: 6mm muovikoukku
Ohje: Kiinteitä silmukoita oman käden mukaan

Nämä kämmekkäät valmistuivat Euroviisuja katsellessa, mutta kuvat ovatkin sitten odotelleet koneella bloggaustaan sitiä asti. Kämmekkäitä tällä vilukissalla kuluu, väri kelpaa julkisellakin paikalla näyttäytymiseen (ei yhdistettynä tuohon kynsilakkaan..) ja omaan käteen tehtynä istuvuus on täydellinen. Elikkä siis superhyödyllinen työ, joka myös sopi keskellä yötä aivontappoon tv:n äärellä. Puikoilla on tällä hetkellä onneksi vaativampia juttuja, sillä langanjämien loppuunkuluttaminen tappoi neuleinnon. Onneksi on Noroa...